Tiukkapipoisuuden vastustaja

Hinnasto

Hinnasto on suuntaa-antava!

Graafisen suunnittelun hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat työn vaativuus ja työhön kuluva aika. Hinnaston hinnat ovat esimerkkejä yleisimmistä toteutuneista töistä. Annan aina tarjouksen jokaisesta työstä erikseen. Voit jättää tarjouspyynnön myös isommista kokonaisuuksista.

Mainitut toimitusajat saattavat vaihdella sesongin mukaan. Työn toteuttamisen aikataulu sovitaan aina jokaisen työn kohdalla erikseen.

Mikäli työn arvioitu loppuhinta ylittää 500 €, laskutan 30% työn alussa ja loput työn valmistuttua.

Logon suunnittelu

Logon suunnittelu tapahtuu näin:

Alkupalaveri

Käydään läpi perusasiat yrityksestäsi. Mikä on yrityksesi toimiala, arvot ja kohdeasiakasryhmä? Lisäksi kuulen mielelläni mahdolliset omat ideasi ja toiveesi logon suhteen.

Suunnittelu

Suunnittelen sinulle 3 erilaista ehdotusta, joista voit valita mieleisimmän jatkokäsittelyyn. Valitsemasi vaihtoehto käy läpi tarvittavan määrän muokkauskierroksia, kunnes hyväksyt valmiin logon. Yleensä logo on valmis 2-3 vedoskierroksen jälkeen.

Valmis logo

Kun olet hyväksynyt valmiin logon, saat sovitut logotiedostot sekä graafisen ohjeen.

Huomaathan, että logoa ei pidä ikinä tilata kiireellisellä aikataululla!
Logosuunnittelu vaatii muun muassa perehtymistä yritykseesi sekä toimialaasi, minkä vuoksi sen työstäminen vie aikaa.
Useimmissa tapauksissa realistinen aikataulu logon toteuttamiselle on noin kuukausi.

Työn alussa veloitan 30% suunnitteluhinnasta. Loput veloitan, kun työ on valmis.

Perus logopaketti

Peruslogo pienyrittäjän tarpeisiin. Yleensä yrityksen nimi ja siihen yhdistettynä kuvio tai symboli.
600 + alv
  • Versiot vaaka- ja pystyasettelulla
  • Väriversiot tummalle ja vaalealle pohjalle
  • Tarvittaessa oma versio someen
  • Vektoritiedosto ai ja painokelpoinen pdf. Lisäksi jpg ja png-tiedostot kaikista asettelu- ja väriversioista.
  • Logon värikartta
Suosituin

Tekstilogo

Yrityksesi nimen kirjoitettu ulkoasu
220 + alv
  • Versiot vaaka- ja pystyasettelulla
  • Väriversiot tummalle ja vaalealle pohjalle
  • Tarvittaessa oma versio someen
  • Painokelpoinen PDF, sekä jpg ja png -tiedostot kaikista asettelu- ja väriversioista
  • Logon värikartta

Logon viimeistely

Itse piirtämäsi luonnoksen tai idean viimeistely julkaisukuntoon
150-450 + alv
  • Toimita minulle itse piirtämäsi logo, tai kerro ideasi, niin piirrän sen puhtaaksi ja teen siihen tarvittaessa korjauksia.
  • Versiot vaaka- ja pystyasettelulla
  • Väriversiot tummalle ja vaalealle pohjalle
  • Tarvittaessa oma versio someen
  • Painokelpoinen PDF, sekä jpg ja png -tiedostot kaikista asettelu- ja väriversioista
  • Logon värikartta

Ilmesuunnittelu

Ilmesuunnittelu etenee näin:

Alkupalaveri

Ilmesuunnittelu aloitetaan alkupalaverilla, kuten logosuunnittelu. Mikä on yrityksesi toimiala, arvot ja kohdeasiakasryhmä?  Lisäksi kuulen mielelläni omat ajatuksesi siitä, mitä toivot visuaalisen ilmeen ilmentävän.

Suunnittelu

Ilmesuunnittelu aloitetaan yleensä logosuunnittelusta. Kun logo on valmis, suunnittelen muun yritysilmeen sen ympärille. Tyypillisesti yritysilmeeseen kuuluu yrityksen värimaailman, typografian, kuvamaailman ja mainosilmeen suunnittelu.

Valmista!

Kun olet hyväksynyt logon ja visuaalisen ilmeen, saat logopaketin, mainosleiskat, jossa on esimerkkejä yritysilmeen käytöstä sekä graafisen ohjeen.

Työn alussa veloitan 30% suunnitteluhinnasta. Loput veloitan, kun työ on valmis.

Ilmesuunnittelu aloittavalle yritykselle

Uuden yrittäjän tarpeisiin
1100 + alv
  • Sisältää Perus logopaketin
  • Yrityksen värimaailma, typografia, kuvamaailma
  • Esimerkkejä mainosilmeen käytöstä
  • Kattava graafinen ohje
Suosituin

Premium ilmesuunnittelu

Jonkin aikaa toimineen yrityksen brändiuudistus, yritykset, joiden toiminta on laaja-alaista tai kansainvälisille markkinoille tähtäävät yritykset.
1600 + alv
  • Sisältää Premium -logopaketin
  • Yrityksen värimaailma, typografia, kuvamaailma ja esimerkkejä ilmeen käytöstä
  • Kattava graafinen ohje
  • Esimerkkejä olemassa olevien markkinointimateriaalien uudistuksesta

Mainosilmeen uudistus

Kun haluat säilyttää nykyisen logosi, mutta uusia yritysilmeesi muilta osin
600 + alv
  • Värimaailman, typografian ja kuvamaailman uusiminen
  • Esimerkkejä uuden mainosilmeen käytöstä

Suunnittelupakettien hinnat ovat esimerkkejä yleisimmistä tapauksista. Ilmesuunnitteluiden hinta on myös räätälöitävissä tarpeisiisi sopiviksi. Hintaan vaikuttavat esimerkiksi suunniteltavan logon tyyli sekä yrityksen toiminnan laajuus.

​​Mikäli mikään yllä olevista paketeista ei kolahda:

Mainokset

Yksisivuinen mainos. Esimerkiksi juliste, flyer, myymälämainos, somemainos, nettibanneri, yhden tuotteen lehtimainos…

Toimi näin:

Toimita minulle mainoksen sisältö ja tekniset tiedot

Lähetä minulle mainokseen tulevat tekstit, kuvat, logosi ja muu materiaali. Toimita minulle myös mainoksen tekniset tiedot; eli koko (mm x mm tai px x px) ja muut mahdolliset tiedot. Nämä tiedot löytyvät usein mainospaikkasi varausvahvistuksesta.

Suunnittelu

Teen mainoksen lähettämäsi materiaalin pohjalta, ja lähetän sinulle vedoksen. Vedokseen tehdään tarvittaessa korjauksia. Autan myös painojen kilpailutuksessa.

Valmis mainos

Saat minulta paino- tai julkaisuvalmiin materiaalin.

Toimitusaika on yleensä 1–5 työpäivää työtilanteesta riippuen.

Mainoksen suunnittelu, hinta alkaen

Lehtimainos, somemainos, banneri, myymälämainos, juliste A-standyyn
120 + alv
  • Toteutus valmiin yritysilmeen ja valmiin materiaalin pohjalta
  • Sisältää julkaisuvalmiin mainoksen suunnittelun ja valmistamisen.
  • Tarvittaessa painojen kilpailutus
  • Sis. kaksi vedostuskierrosta

Mahdolliset lisätyöt:

Logon vektorointi

Toimitusaika on yleensä 1–3 työpäivää työtilanteesta riippuen

Vektorointi 1

85 + alv
  • Tekstilogo tai tekstilogo, jonka yhteydessä yksinkertainen kuvio tai symboli

Vektorointi 2

100 + alv
  • Hieman enemmän yksityiskohtia sisältävä logo

Vektorointi 3

150 + alv
  • Logot, joissa on paljon yksityiskohtia: kuvituslogot ja vaakunat.

Verkkosivut

Toimi näin:

Alkupalaveri

Ennen työn aloittamista pidetään palaveri, jossa kartoitetaan tarpeesi ja toiveesi sivujesi suhteen. 

Sisällön toimittaminen

Toimita minulle sivuille tulevat tekstit, kuvat, logot ja muut materiaalit. Lisäksi tarvitsen tunnukset verkkosivujesi hallintapaneeliin tai ylläpitoon.

Graafinen suunnittelu

Kun olet hyväksynyt valmiin logon, saat sovitut logotiedostot sekä graafisen ohjeen.

Alkupalaveri

Layoutin hyväksymisen jälkeen aloitan sivujen varsinaisen teon. Saat linkin, jonka kautta pääset seuraamaan työn edistymistä. 

Korjaukset

Kun olen tehnyt sivusi valmiiksi, ulkoasuun ja rakenteeseen tehdään vielä tarvittavat korjaukset.

Valmis!

Nyt sivut ovat valmiit julkaistavaksi! Jatkossa voit joko ylläpitää ja päivittää sivusi itse, tai voit jättää verkkosivusi minun huolehdittavakseni. Tässä tapauksessa olemme myös jatkossa kuukausittain yhteydessä.

  • Verkkosivut suunnittelen WordPress -alustalle käyttäen Elementor -lisäosaa. Huomaathan, että hinta ei sisällä kotisivutilan tai domainin hankintaa.
  • Tarpeistasi riippuen verkkosivuprojekteissa on hyvä varautua myös lisäkuluihin, mikäli sivujesi toteutus vaatii esimerkiksi maksullisten lisäosien hankintaa.
  • 1–2 kahden välilehden verkkosivujen toteutus onnistuu yleensä noin viikossa toimeksiannon aloituksesta. 3–4 välilehden verkkosivujen toteutus onnistuu noin kahdessa viikossa. 

Työn alussa veloitan 30% suunnitteluhinnasta. Loput veloitan, kun työ on valmis.

One page -sivut

Yhden sivun verkkosivut. Sopivat varsinkin aloittavalle yrittäjälle tai pienyrittäjälle.
1100 + alv
  • Sivujen ulkoasun ja rakenteen suunnittelu ja toteutus
  • Yhteydenottolomake tai kuvagalleria
  • Sivujen yhdistäminen Google Analyticsiin ja Tag Manageriin
  • Evästeasetukset
  • Sivujen varmuuskopiointi asiakkaan omaan Driveen
  • Tunnin käyttökoulutus, jossa opastan sinut itse päivittämään sivujasi

Kahden välilehden sivut

Kaksi välilehteä tai yksi pääsivu ja blogisivu sekä blogipostauspohja
1400 + alv
  • Sivujen ulkoasun ja rakenteen suunnittelu ja toteutus
  • Yhteydenottolomake sekä kuvagalleria tai Google Maps
  • Sivujen yhdistäminen Google Analyticsiin ja Tag Manageriin
  • Evästeasetukset
  • Sivujen varmuuskopiointi asiakkaan omaan Driveen
  • Tunnin käyttökoulutus, jossa opastan sinut itse päivittämään sivujasi

Kolmen välilehden sivut

Kaksi välilehteä tai yksi pääsivu ja blogisivu sekä blogipostauspohja
1700 + alv
  • Sivujen ulkoasun ja rakenteen suunnittelu ja toteutus
  • Yhteydenottolomake sekä kuvagalleria tai Google Maps
  • Sivujen yhdistäminen Google Analyticsiin ja Tag Manageriin
  • Evästeasetukset
  • Sivujen varmuuskopiointi asiakkaan omaan Driveen
  • Tunnin käyttökoulutus, jossa opastan sinut itse päivittämään sivujasi

Neljän välilehden sivut

Kaksi välilehteä tai yksi pääsivu ja blogisivu sekä blogipostauspohja
2000 + alv
  • Sivujen ulkoasun ja rakenteen suunnittelu ja toteutus
  • Yhteydenottolomake sekä kuvagalleria tai Google Maps
  • Sivujen yhdistäminen Google Analyticsiin ja Tag Manageriin
  • Evästeasetukset
  • Sivujen varmuuskopiointi asiakkaan omaan Driveen
  • Tunnin käyttökoulutus, jossa opastan sinut itse päivittämään sivujasi

Verkkosivujen suunnitteluhinnat ovat esimerkkejä yleisimmistä tapauksista. Hinta on myös räätälöitävissä tarpeisiisi sopiviksi. Hintaan vaikuttaa esimerkiksi seuraavat asiat: Onko kyseessä kokonaan uusien sivujen tekeminen vai olemassa olevien uudistus. Onko sinulla valmiina yritysilme (logo, värit, fontit yms). Sisällön (Kuvien ja tekstien) määrä. Välilehtien määrä ja sivujen toiminnallisuus, kuten lomakkeet ja galleriat. Lisäksi "käsityöt" kuten käsiteltävät kuvat ja käsin piirrettävät ikonit sekä grafiikat vaikuttavat hintaan.

Esitteet

Hintaan vaikuttavia asioita ovat esimerkiksi esitteen koko (esimerkiksi A4 tai A5).
Esitteen sivumäärä.
Onko sinulla aiemmin teetettyjä esitteitä, joita voi käyttää pohjana.

Huomaathan että painettavissa esitteissä sivumäärän on oltava neljällä jaollinen.
Toimitusaika riippuu työn sivumäärästä. 

Toimita minulle esitteen sisältö ja tekniset tiedot

Lähetä minulle esitteeseen tulevat tekstit, kuvat, logosi ja muu materiaali. Kerro minulle esitteen arvioitu sivumäärä ja mitat. (Esimerkiksi A4 tai mm x mm tai px x px) ja muut mahdolliset tiedot. Jos olet aiemmin teettänyt itsellesi esitteitä, toimita myös minulle vanha esite malliksi.

Suunnittelu

Teen esitteen lähettämäsi materiaalin pohjalta, ja lähetän sinulle vedoksen. Vedokseen tehdään tarvittaessa korjauksia. Autan myös painojen kilpailutuksessa.

Valmis esite

Saat minulta paino- tai julkaisuvalmiin materiaalin.

Yksisivuinen esite tai flyer A4

180 + alv
  • Toteutus valmiin yritysilmeen ja valmiin materiaalin pohjalta
  • Sisältää julkaisuvalmiin esitteen suunnittelun ja taittamisen.
  • Tarvittaessa painojen kilpailutus
  • Sis. kaksi vedostuskierrosta

Mahdolliset lisätyöt:

Kaksisivuinen esite tai flyer A4

240 + alv
  • Toteutus valmiin yritysilmeen ja valmiin materiaalin pohjalta
  • Sisältää julkaisuvalmiin esitteen suunnittelun ja taittamisen.
  • Tarvittaessa painojen kilpailutus
  • Sis. kaksi vedostuskierrosta

Mahdolliset lisätyöt:

4-sivuinen esite, A5

240 + alv
  • Toteutus valmiin yritysilmeen ja valmiin materiaalin pohjalta
  • Sisältää julkaisuvalmiin esitteen suunnittelun ja valmistamisen.
  • Tarvittaessa painojen kilpailutus
  • Sis. kaksi vedostuskierrosta

Mahdolliset lisätyöt: