Tiukkapipoisuuden vastustaja

Graafikon esittely

Kuka täällä häärää?

kipa-2

Moi, mä oon Kirsi.  Tiukkapipoisuuden vastustaja, ja visuaalisuuden ja luovuuden puolestapuhuja. Graafinen suunnittelija ja hullu kissanainen.

Valmistuin media-assistentiksi joulukuussa 2010.  Valmistumiseni jälkeen olen itse pönkittänyt osaamistani opiskelemalla töiden ohessa niin paljon, kuin ehdin.

Mainostoimisto Keon perustin vuonna 2013. Tämän oli tarkoitus olla väliaikanne projekti, mutta tässä sitä ollaan edelleen.

Työssäni rakastan eniten erilaisia taittotöitä, ilmesuunnittelua ja kuvien käsittelyä. Innostun erilaisista tyyleistä, ja tavoitteenani on haalia portfoliooni laidasta laitaan mahdollisimman erityylisiä töitä. Toimin myös vapaaehtoisena graafisena suunnittelijana Kissojen suojelu KISU ry:llä. Päivääni piristää myös omien rescue-kissojeni Rambon ja Lunan toilailut.

Inspiroidun uuden oppimisesta, sopivista haasteista ja siitä, että asiakas on itsekin innostunut omasta jutustaan. Missioni on tehdä aina ammattitaitoista jälkeä, ja kehittyä edelleen.

Työpäivien aikana juon ämpäritolkulla kahvia, ja laulan kanssaeläjien riemuksi mukana, jos radiosta sattuu tulemaan hyvä biisi.  

Tykkään siitä, että työpäivät ovat vaihtelevia, ja sopivan flown iskiessä saatan istua toimistolla yömyöhään. 

Parasta vapaa-aikana on lauluharrastus, jonka aloitin jo 12-vuotiaana. Musiikki on minulle tärkeintä elämässä, ja soittolistalta löytyy kaikenlaista musiikkia klassisen ja death metallin väliltä. 

Rakastan eläimiä, luontoa, hyviä kirjoja, kökköleffoja, kesää, kirkkaita värejä ja matkustelua. 

Osaamiseni tiivistetysti:

  • Logojen suunittelu
  • Valmiiden logojen vektorointi
  • Yritysilmeet
  • Taittotyöt – myös saavutettavat taitot!
  • Verkkosivujen suunnittelu
  • Markkinointimateriaalien suunnittelu ja toteutus: lehtimainokset, myymälämainokset, esitteet, messuosastot- ja materiaalit, käyntikortit, katalogit…
  • Kuvitukset
  • Kuvankäsittelyt